Huoli rakkaasta

Jottei elämä täällä Röykässä kävisi liian helpoksi niin päätti meiän mummu-koira alkaa sairastamaan :(

Kaikki alkoi jo viime viikolla, kun Lili jätti muutamana päivänä syömättä, mutta ajattelin sen johtuvan "kevätdietistä" jota mummeli tuntui harrastavan aina keväisin varsinkin nuorempana tyttönä. Tosin sen jälkeen, kun se steriloitiin on ruoka tuntunut maistuvan vähän liiankin hyvin.. No joka tapauksessa, alkuviikosta mummeli jätti kokonaan syömättä, ei koskenut edes nameihin. Viimeisen kuukaudenhan se on syönyt Specifin munuaisvaivasten ruokaa joka ei enää kelvannut edes turvotettuna. Yhtenä päivänä annoin sille Hill'sin purkkiruokaa, mutta mummu vaan pysyi syömälakossa! Eilen sain sen viimein syötyä muutaman RC:n kissan märkäruokapussin ja tänään kelpasi jo vähän maksalaatikkokin. Huomenna vien sen kuitenkin heti aamusta Klaukkalan Taikatassuun jossa ottavat mm. munuaisarvot, josko niistä paljastuis jotain..

Jotenkin itsellä on vaan kokoaika sellainen tunne, että nyt ei kaikki ole toisella hyvin. Parin pvän syömättömyys nyt on vielä ihan "normaalia", mutta koiruli on kokoajan hirvittävän väsynyt ja palelee ulkona jo pissalla käydessään. Silmistä huomaa,ihan kun mummeli olis vanhentunut viikossa 10 vuotta.Katse on väsynyt ja "lasittunut".

Olo on hirveä. Pelottaa, onko nyt se aika. Itkettää ja miljoona ajatusta pyörii päässä, kaikki ne yhteiset muistot ja vuodet vilahtaa vähän väliä ajatuksissa, eikä mihinkään oikein pysty keskittymään.

Äsken maattiin sängyssä peiton alla, mummu mun kainalossa ja mä kuiskin sen korvaan kuinka tärkee ja rakas se on mulle. Lupasin, ettei sen tarvii kärsiä, joten jos on sen aika mennä, mun on vaan päästettävä irti. Niin pahalta kun se tuntuukin.

Mun rakas Lili.