sunnuntai, 26. huhtikuuta 2009

Lahti Kv

Taas on hetki vierähtänyt edellisestä päivityksestä, mihin nää päivät oikein menee?!?

Viime viikolla käytiin taas pitkästä aikaa duunikaverin kanssa lenkillä ja olikin kivaa lenkkeillä valosalla, ihanaa kun vielä yhdeksän aikaan illalla näkee lenkkeillä ilman otsalamppua! Sieltä se kesä pikkuhiljaa tulee :)

Eilen kävästiin pyörähtämässä Lahden kv- näyttelyssä, tosin aika heikoin tuloksin. Brando avo eh2. Tulos ei kyllä millään tavalla yllättänyt meikäläistä sillä herra on aika sporttisessa kunnossa tällä hetkellä ja siitä tuomari sanoikin. Arvostelu oli ihan jees, rakenteesta sai kovasti kiitosta ja luonnekkin kuulemma excellent ;) Toivoi kuitenkin lisää massaa ja korvat saisivat olla vähän pienemmät :D Takaa liikkuu aika ahtaasti ja takakorkeekin on atm.

Täytyy varmaan siirtyä 3krt päivässä- ruokintaan, sillä kerta-annosta en uskalla enää nostaa, vatsalaukunkiertymisriskin takia. Huomaa kyllä heti kun siirryttiin raakaruoalle, alkoi kaveri laihtumaan. Noh, näin kesällä varsinkin saakin olla hoikemmassa kunnossa jottei kuumalla ole niin tukala olla ja jaksaa edes vähän liikkua, ja täytyy kyllä myöntää, että omaa silmää "sportti" malliset miellyttää enemmän!

Näyttelystä kotiuduttiin jo aamupäivästä, ei jääty katsomaan edes uroksia loppuun, sillä ilma oli niin komea, että oli kiire kotiin kuokkimaan pihaa! Koirat sai olla koko päivän pihalla, mulla oli omat koiranpaska-talkoot ja avokki tuunas taas prätkäänsä. Nyt on koko piha siivottu paskasta ja ihan riittämiin sitä olikin talven aikana tullut, mukavasti vaan hautatunut lumen alle! Grillikausikin tuli avattua ja voe pojat maistukin hyvälle!! Lätkän MM-kisatkin alkoi ja tokihan se oli suomen ensimmäinen peli norjaa vastaan katsottava ja suomihan vei 5-0, hyvä pojat!!

Perjantaina käytiin työporukan kanssa katsomassa Savoy-teatterissa Rock the ballet ja oli ihan törkeen hyvä esitys!! Mulla oli aika suuret ennakkoluulot esitystä kohtaan sillä mä en todellakaan ole mikään baletin ystävä, mutta tää ylitti kyllä odotukset ihan totaalisesti. Suosittelen kaikille jotka diggaa Queenia, Michael Jacksonia ja seksikkäitä miehiä jotka vieläpä osaa tanssia ;)

Nyt takas pihalle nauttimaan auringosta!

0 kommenttia: